Tänään kävin Allun kanssa lenkillä pitkästä aikaan. Oettajan kanssa juttelin mitä laitan Allulle lenkille. Sain Käyttöön raviopettajan omat jarrukärryt! Allulle tuli valjaat, suitset, sekki ja etusääri suojat. Opettaja sanoi, että laita heijastinliivi päälle ja Allulle heijastimia eli olin nolo kun lähdin mutta tyytyväinen, :)
Lenkillä meni kaikki hyvin vaikka tuli poro tokka muutaman kerran vastaan. Allu ei sanut niistä mitään. Allu tykkäsi, kun mentiin vain käytiä.
Lenkin jälkeen annoin Allulle mella veden ja kylmäsin jalat. Vein Allun pihalle ja nakkasin samalla Allulle ilta heinät.
P.S.Tarkoitan tällä nolo sitä, kun osa ei käyttä heijastimia kun ovat ulkona. Täällä tulee jo todella aikaisin pimeää. Juodun ylittämään tien ja olemaan tiellä kun menen metsään lenkille. Hevosen ja kärryn yhdistelmä on noin 5 metriä pitkä.
Kavion jäljissä
keskiviikko 11. marraskuuta 2015
tiistai 13. lokakuuta 2015
Vetoja Siiri
Tänään kävin Siirin kanssa lenkillä mukana oli koulunta raviopettajat ja kaksi minun luokkakaveria. Käytiin vetämässä vetoja metsässä/ hiittisuoralla.
Neiti on todella mahva. Ei paina edes ohjille ja vauhtia kyllä riitti.
Minlla on kännykässä ohjelma millä voin seurata lenkin tapahtumia.
Tänään harjoituksen tulokset olivat:
Kesto: 1 tunti
Matka: 15.84 km
keskinopeus: 14.4 km/h
Keskivauhti: 04.09/km
Maksiminopeus: 41.4 km/h
Minulla on tapana seurata hevosten kehitystä aina kun käyn lenkillä tai ratsastan.

tiistai 6. lokakuuta 2015
Hei Kaikki!
Tämä blogi kertoo minusta ja hoitohevosista jota minulla on kaksi plus hevonen jonka kannsa käyn valmennuksissa. Lisän heistä kuvia vähän ajan kuluttua.
Itse olen 18 vuotias tyttö Rovaniemeltä. Opiskelen OSAO Pudasjärven yksikössä ravihevosten hoitajaksi. Minun pitäisi valmistun 2016. Minun takoitus lähteä vuoden vaihteen jälkeen Italiaan 10 viikoksi.
Harrastan: Ratsastus, ajoa, soitan pianoa ja valokuvausta

Hoitohevoset:
Yale kemp
"Allu"
"Allu"
Sukupuoli : Ori
Syntynyt: 5.3.2009
Suku:
I. Northern Ensign
E. Prayer Bar
EI. Donerail
Zippy kemp
"Siiri"
"Siiri"
Sukupuoli: Tamma
Syntynyt: 5.3.2010
Suku:
I. Victory Cruice
E. Special Kemp
EI. Coktail Jet
Valmennus hevonen
Hadaras
"Hasse"
Sukupuoli: Ruuna
Sytynyt: 18.4.2007
Suku:
I. Esaul
E. Haga
EI. Fetisas
Tilaa:
Kommentit (Atom)